20. toukokuuta 2010

Pihalla kukkii
















































Talvi oli pihan kasveille armollinen.

Pionit, myskimalvat, mirrinmintut, loistosalviat, ruusukvittenit ja pallohortensiat selvisivät talvesta hyvin ja puskevat nyt uskollisesti uutta vihreää. Myös eläkeikään ehtinyt Antonovka omenapuu kukkii runsain kukin viime vuoden huilitauon jälkeen.

Viime kesänä istutetut omenapuun taimet onnistuivat talven aikana hienosti välttelemään nälkäisiä rusakoita. Ruusuorapihlajan taimikin selvisi kuin ihmeen kaupalla, vaikka sen oksat typistettiin vastoin tahtoani korkeiden hankien aikaan.

****

Olen tällä viikolla kylvänyt vaaleanpunaisen unikon siemeniä. Lisäksi piilotin mullan alle  pinkin ruiskukan ja liilan pallerokiurunkukan siemeniä sekä jaloleinikin mukuloita. Ei minulla tänäkään vuonna riittänyt kärsivällisyyttä esikasvatukseen, joten valitsin siemeniä, jotka kylvetään suoraan kasvupaikalleen. Oman paikkansa löysivät myös siskon pihalta meille muuttaneet kookkaat karviaispensaat. Ainakin toinen niistä selvisi muutosta.

****

Visioin pihaan uusia muotoja ja polkuja. Miten tervetulleita ne olisivatkaan. Samalla haaveilen luumu- tai kriikunapuusta sekä köynnösruususta.

****

Yritän parhaimpani mukaan välttää katseellani (ja kameralla) pihalla olevaa järkyttävän kokoista kuoppaa. Pian siihen nousee isohko pihavarasto, jos herra kaupunginvirkamies on hankkeellemme suosiollinen. Ristin sormet ja varpaat, jotta kaikki sujuisi suunnitelmien mukaan - tehkää tekin niin, jos siitä olisi vaikka apua.

8 kommenttia:

  1. Ai se kirjoitetaan noin, se "Antonoukka", josta mummuni aina puhuu. Olenkin miettinyt, että kirjoitusasu ei varmaan ole ihan noin arkinen ja kumma. :)

    VastaaPoista
  2. Niin teen ja toivon! Ihana kukkiva maailma! Suloista viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Minä odotan sormet syyhyten, että olisi aikaa perustaa ensimmäinen perennapenkki vuorenkilpien tilalle kivimuurin kupeeseen. Olet valinnut minunkin suosikkejani. Köynnösruusua himoitsen minäkin, hortensioita ja vaikka mitä. Pidän peukkuja, että teidän projekti onnistuu.

    VastaaPoista
  4. Oi, teillä kukkii omena! Meillä on kaksi päärynäpuuta ja nyt toisessa on nuppuja. Odottelen innolla...

    VastaaPoista
  5. mistä sinä jaloleinikkiä? NIIN sitä haluaisin, muttei täällä missään myydä..

    VastaaPoista
  6. Hei ilahduttajani :)

    Ilona - antonoukka olisi minusta paljon parempi :) saanko lainata sitä?

    Satu - kiitos Satuseni, olet ihana :) Viikonlopun ja kesänsuloa sinnekin.

    Miia - minäkin olen päättänyt hävittää pihan vuorenkilvet. Ne näyttävät aina epäsiisteille ja etanat rakastavat niitä - yöks. Kerro sitten mitä laitoit. Mutta sama täällä minäkin himoitsen vaikka mitä :)

    Annika - eilen puut olivat täynnä nuppuja ja tänään kukat aukesivat! Päärynäpuita - oih!

    Mimmu - tämä oli sellainen mix, jossa monta väriä (valkoinen/keltainen/punainen/pinkki). Yksiväristä olisin ottanut jos olisi ollut, mutta tyydyin näihinkin. Löysin mukulapussit niinkin eksoottisesta ja esteettisestä kaupasta kuin HongKong :) Netissäkin olen nähnyt myytävän - aiempina vuosina en ole näihin törmännyt.

    VastaaPoista
  7. Ristin :) On ihanaa, kun puut kukkivat. Täällä ainakin on huumaava tuoksu, kun tuomi kukkii.

    VastaaPoista
  8. Voi että, omenapuun kukat ovat sitten kauniita! Luonto on ihmeellinen ja kasvun ihme on aina yhtä lumoava! Hienoa, että karviaiset selvisivät! Meillä valmistui eilen paikka aurinkovuoteille. :)
    Odottelen sateen loppumista ja sitten eilun ulos!
    Ihanaa sunnuntaita ja halit! :)

    VastaaPoista