Nimipäiväviikolla

• sain postissa tämän ihanan kirjan suloiselta Mimmiltä. Kiitos Mimmi, kirja on todella kaunis.
• kannoin korteni kekoon päivakodin kirppiksellä. Yhteisen asian eteen puuhaaminen oli palkitsevaa.
• ajelin uudella liilalla vaihteettomalla pyörälläni. Hurmiossa ja vapautuneena.
• saimme etuajassa toivotun lupapäätöksen ja pihalle alkoi nousta varasto. (Kiitos Sadulle, Miialle ja Kirjalijattarelle sormien ja varpaiden ristimisestä.)
• unelmoin magnoliapuun istutuksesta (magnolian kukka kirjan kulhossakin ja morsiamen kimpussa). Puu kestäisi Suomen talvetkin, mutten taida malttaa odottaa 10-15 vuotta sen kukkimista.
• katsoin surullisena sivusta kuinka sade piiskasi omenapuun kukkia puista. Mehiläiset ja ampiaiset - toivottavasti olitte ehtiväisiä.
• matkustin metrossa ruusupuun kanssa ja lauloin ystävälle töissä.

 

Sadetta & musiikkia

Sadesää rauhoittaa. Silloin, ikään kuin luvan kanssa, saa tarkastella maailmaa  verkkaammassa tahdissa. Kun hidastaa vauhtia, todennäköisyys löytää jotain hyvää ja kaunista kasvaa.

Niin kävi nytkin. Löysin vahvaäänisen Laura Marlingin banjoineen.

Annan hyvän kiertää. Tässä hän myös teille.

Rambling Man

Laura Marling | MySpace-musiikkivideot

Aamukaveri

Heräsin klo 6.44, kun se kipitti sängyn viereen ja kömpi saman peiton alle.

Siitä asti se on ollut kainalossani, kiinni kyljessäni, käsi kädessäni kokoajan.

Ihana takiaiseni.

Pihalla kukkii

Talvi oli pihan kasveille armollinen.

Pionit, myskimalvat, mirrinmintut, loistosalviat, ruusukvittenit ja pallohortensiat selvisivät talvesta hyvin ja puskevat nyt uskollisesti uutta vihreää. Myös eläkeikään ehtinyt Antonovka omenapuu kukkii runsain kukin viime vuoden huilitauon jälkeen.

Viime kesänä istutetut omenapuun taimet onnistuivat talven aikana hienosti välttelemään nälkäisiä rusakoita. Ruusuorapihlajan taimikin selvisi kuin ihmeen kaupalla, vaikka sen oksat typistettiin vastoin tahtoani korkeiden hankien aikaan.

****

Olen tällä viikolla kylvänyt vaaleanpunaisen unikon siemeniä. Lisäksi piilotin mullan alle  pinkin ruiskukan ja liilan pallerokiurunkukan siemeniä sekä jaloleinikin mukuloita. Ei minulla tänäkään vuonna riittänyt kärsivällisyyttä esikasvatukseen, joten valitsin siemeniä, jotka kylvetään suoraan kasvupaikalleen. Oman paikkansa löysivät myös siskon pihalta meille muuttaneet kookkaat karviaispensaat. Ainakin toinen niistä selvisi muutosta.

****

Visioin pihaan uusia muotoja ja polkuja. Miten tervetulleita ne olisivatkaan. Samalla haaveilen luumu- tai kriikunapuusta sekä köynnösruususta.

****

Yritän parhaimpani mukaan välttää katseellani (ja kameralla) pihalla olevaa järkyttävän kokoista kuoppaa. Pian siihen nousee isohko pihavarasto, jos herra kaupunginvirkamies on hankkeellemme suosiollinen. Ristin sormet ja varpaat, jotta kaikki sujuisi suunnitelmien mukaan - tehkää tekin niin, jos siitä olisi vaikka apua.

1987

Olen niitä ihmisiä, jotka eivät koskaan muista edellisten vuosien sääetappeja kuten ensilumen tuloa tai kesän ensimmäistä hellepäivää. 

Erityisen tarkasti muistan kuitenkin kesän tulon vuodelta 1987. Olin silloin 10-vuotias ja neljännellä luokalla. (11-vuotias en voinut olla, koska 5. luokan kevätjuhlassa minulla oli päällä tuliterät vaaleanliilat haaremihousut. Olin silloin omasta mielestäni hyvin sievä. Siskoni oli aamulla taiteillut hiuksiini kreppikiharat. Ilmavat laineet oli nostettu puoliponnarille pilkullisella rusetilla, joka oli sävy sävyyn housujen kanssa. Korvalappuissani pyöri silloin tiuhalla tahdilla yksi ja sama C-kasetti: Michael Jacksonin Bad. Samana kesänä radiossa soi tämä.)

Vuoden -87 toukokuun viimeisen muistan erityisen hyvin, koska silloin jouduin kevätjuhla-aamuna yllättäen sairaalaan hengitysvaikeuksien vuoksi. Vietin ankean kesälomaviikon alun Helsingin Haartmaninkadulla tuijotellen vastapäistä Naistenklinikkaa ja rakennusten välisten  leikkaussalien pulleita kattoikkunoita. Silloin viikko tuntui ikuisuudelta.

Kun vihdoin minut kotiutettiin, tuntui kuin olisin päässyt ihmemaahan. Viikon aikana koivujen suppuiset hiirenkorvat olivat muuttuneet lepattavaksi lehtimereksi ja asfaltti tuoksui auringolle.

Tämä kesämuisto tuli voimakkaana tuli mieleeni nyt, kun puut vihertyvät ja kesä tekee tuloaan kaupunkiin.


(Nyt kun saisin huulilleni MAC-mehujäätelön muistelomatkani olisi täydellinen...)

Kevään valo

Koti on täynnä kukkia ja valoa.

Ihana kevät!

Mulle nää!

Sullekin?


Kuvat: House Doctor

Mikä on tälkeetä?

 

Yhtäkkiä polvella keikkuva paksutukkainen kysyy:
”Äiitii, onko tälkeintä, että ylittää kaikkensa?”

Minä: ”On kulta.”

Isompi: ”Eipäs äiti, tälkeintä on anteeksipyytäminen, nukkuminen ja syöminen. Ja se, että uskaltaa maistaa kaikkea... ja voittaminen ei ole tälkeintä... ja tälkeää on se että, että, että.... en tiedä...” hymyilee vienosti ja kallistaa päätään.

Kaikki joskus sanottu talentuu pienelle kovalevylle vaikka usein tuntuu, että puhun kuuroille korville.

Vielä kuivuu

Evakkopäivä 7:

Lattia on maalattu kolmeen kertaan valkoisella Betoluxilla. Viimeinen maalikerros on saanut kuivua 3 päivää. Huonekaluja ei voi vielä asetella paikalleen ilman pinnan rikkoutumista. Pinta kestää kuitenkin jo kävelyä. Ainakin vapun yli se saa vielä kuivua ihan rauhassa. 

Rauhallisesti täällä otetaan muutenkin. Ei vappurientoja tai minkäänsortin hulinaa. Paitsi veljesten välistä taukoamatonta riehuntaa. 


Aamulla kiinnitetään tuulihyrrät polkupyöriin ja ulkoilutetaan ilmapalloja.

Aurinkoista vappua!