27. huhtikuuta 2010

Evakossa




























































Olemme olleet perjantaista asti evakossa yläkerrassa.

Koiran rikki kynsimä alakerran lattia saa vihdoinkin uuden pinnan. Lipeän ja öljyn yhdistelmä vaihtuu valkoiseen maalipintaan.

Viiden evakkopäivän jälkeen nurkat tuntuvat ahtailta. Eteinen ja yläkerta ovat turvoksissa alakerran huonekaluista. Lapsiakin alkuun ihastuttanut retkitunnelma alkaa pikkuhiljaa menettää hohtonsa.

Keittiö on saarroksissa märän maalin takana. Keittiössä, lappeelleen käännetyn ruokapöydän ja astiakaapin takana on myös kameran laturi.

Siksi tarjoan teille nyt vanhoja kuvia. Ja ihanan artistin: a Fine Frenzyn ja tämän laulun.


18. huhtikuuta 2010

.




























Tällä viikolla ei mitään uutta. Natinkia. 

Moni asia on kesken, puusohvan maalauskin odottaa sopivaa hetkeä. Kotona koira pudottaa karvaa kilon päivävauhdilla. Piha on vielä väritön ja nuhjuinen lumen jäljiltä.

Kaikesta huolimatta hyvä olo. Kevät voimaannuttaa.

10. huhtikuuta 2010

Kauan kaivattu kaunotar















Vihdoin löysin kauan etsimäni kannellisen sivustavedettävän, joka on täydellinen paikalleen ruokapöydän ääreen. Käsinojaton ja selustaltaan riittävän matala, jotta se sopii ikkunan eteen. 

Jalat vaatisivat uutta puuta, mutta tällä kertaa korjaus saa odottaa. Pakko saada tämä käyttöön heti, sillä tilapäistä säilytyspaikkaa sille ei ole.

Edellinen joulunpunainen maali on poistettu. Maalia oli onneksi vain ohut kerros, joten se irtosi nätisti siklillä. Kuumailmapuhallinta yritin pariin otteeseen, mutta vanhat maitomaalit eivät oikein tahdo irrota puhaltimella. (Suosittelen lämpimästi siklin ostoa ja käytön opettelua kaikille vanhoja huonekaluja kunnostaville. Itse sikli maksaa vain muutaman euron, mutta sen lisäksi tarvitset viilan siklin terotusta varten. Vanhat pinnat irtoava helposti, ohuin kerroksin, säilyttäen huonekalun patinan. Käyttö vaatii hieman totuttelua, mutta on ehdottomasti sen arvoista.)

Olen valinnut sohvalle valkoista maalia, mutta väriä vähän epäröin vielä. Vaaleanharmaa väri sopisi ehkä sittenkin sille paremmin. Värissä olisi hieman enemmän vanhan tuntua. Alkuperäinen maali on ollut vihertävän harmaa. Aika kaunis sekin, mutta aavistuksen liian tumma sävy meille.

Vielä muutama päivä aikaa arpoa maalin sävyä.

Mitä olette mieltä? Valkoinen vai vaaleanharmaa?

7. huhtikuuta 2010

Sanaton





















Olin hetken aikaa sanaton. Nyt kukat on laskettu. 

Miten selittää lapselle miksi ihminen kuolee? Enkeliksi tulosta puhuin ja siitä kuinka vanhan ihmisen voimat katoavat.

On ihmisiä, joiden läsnäolo ei koskaan katoa. Heidän äänensä kaikuu korvissa ja hymy pysyy muistissa. He ovat ajatuksen päässä, vaikka eivät enää olekaan vierellä.

Nuku kaunista unta isoukki.