Käy talvilevolle

Kolmen ja puolen tunnin päässä on tähtikirkas taivaankansi ja hiiskumaton hiljaisuus. Aamun usva ja kasteinen metsä. Sadepisaroiden heleä soitto järven pinnalla. 

 

Ikävöin jo nyt sinne.

 

En vielä tunne mökin tuoksua vaatteissa, huomenna sen haistan.

Vielä viikko

 


Vielä viikko aikaa hitaille aamuille ja pitkille öille.

Verkkaiset kesähetket saaressa ja rannalla jäävät päällimmäisinä mieleen tästä lomasta. En ole vuosikausiin uinut yhtä paljon. Auringon tuoksu iholla.

Ihana, läpeensä lämmin kesä. Juuri sellainen, jota jää ikävä.

Saaressa

Syysauringon lämpö.
Lempeä tuuli.
Hiljaisuus.
Veden rauhoittava vaikutus.
Kivikkoinen hiekkaranta.
Kanttarellimättäät.
Salaisen paikan mustat torvisienet.
Puusaunan pehmeät löylyt.
Sikeät yöunet.
Kasteinen aamu.
Autio kylä.

Näillä muistoilla pärjään pitkän talven yli.

Pienen punaisen mökin huumaama

Takana viikonlopun mittainen juhannus mökillä.
Olen taas pienen punaisen mökin huumaama.



Ymmärrän hyvin, kuinka mieheni suku on viihtynyt siellä jo vuosikausia.

Mieheni isovanhempien vuonna 1952 itse rakentamassa hirsimökissä ei ole moderneja mukavuuksia. Hyvä niin.

Mökin seinällä muistona viime kesän mustikkapiirakan ohje.

Tänä vuonna aion ystävystyä todenteolla Porin Maijan kanssa.

Aloitan viime vuonna välillämme alkaneen orastavan ystävyyden lämmittelyn jollain helpolla kokeilulla, kuten tuolla perinteisellä mustikkapiirakalla, joka ei voi epäonnistua.



Nyt kuitenkin väliaikainen paluu kotiin. Kassien purkamista ja pyykkäystä + reilu viikko töitä.

Ja valmistautumista tulevaan, pidempään oloon pienessä punaisessa mökissä.



Kuvassa viime kesänä ompelemani pannumyssy, joka tuli kaupunkiin pesulle. Kuvassa myös Puumalan torin kirppispöydältä tänä aamuna ostetut haarukat ja veitset.

Ne pääsevät pian takaisin kotikulmilleen, muiden haarukka ja veitsivanhusten kavereiksi - pieneen punaiseen mökkiin.

Teetä ja sympatiaa

Edessä on kesän ensimmäinen mökkireissu.

Mökkielämän aloittamiseen valmistautuminen on perheessämme täysin oma taiteenlajinsa, joka sisältää useita koomisia piirteitä. Yksi niistä on se etten vieläkään, 33-vuoden iässä, osaa pakata järkevästi.

Varaan aina mukaan KAIKEN tarpeellisen ja mahdollisesti tarpeellisen. Vielä silloinkin auto käy jo pihalla, sullon viime tingassa haalittuja tarpeellisuuksia kaikenlaisiin pusseihin ja nyssäköihin. Lopputuloksena täysin turvoksiin ahdettu auto ja kaiken roinan tarpeellisuuden kyseenalaistava mies.

Opinkohan koskaan?
Luultavasti en...

Taidanpa siis ottaa rennosti ja olla armollinen itselleni.

Keitin kupin kirsikkayrttiteetä ja aloitan voimien keräämisen loppuviikon koitosta varten.

Kaunista ja rentouttavaa juhannusta!