1. lokakuuta 2009

Koukussa



Syksyn myötä on hykerryttävää käpertyä kotiin vetää villasukat jalkaan, sytyttää takka, muutamia kynttilöitä ja keittää kannullinen teetä.



Nyt olennaisena osana tähän nautiskeluun kuuluu puikot ja lankakerä.

Olen jo pitkään haikaillut neulontataitojeni uudelleen virittelystä. Kerta toisensa jälkeen olen ihastellut täällä muiden kauniita luomuksia ja harmitellut mielessäni etten osaa neuloa.

Päätin todistaa itselleni, että ihan varmasti osaan, jos haluan. Voisin vaikka aloittaa siitä hauskasta bambulankaisesta tiskirätistä.

Sovimme muutaman ystäväni kanssa seuraavan tapaamisemme neulontapainotteiseksi. Ilta sai jo nimenkin Bitches stitch'n. Ajatus oli, että porukalla
herättelisimme vuosia uinuneet taitomme oikean ja nurjan silmukan kieputtamisessa. Ystäväni Sanna osaa neuloa ja hän lupasi opastaa meitä muita uusavuttomia.

Enhän minä malttanut odottaa. Haettuani kaupasta lankoja ja puikkoja tiskirätti-iltamia varten, oli ihan pakko kokeilla pysyvätkö puikot käsissäni lainkaan ja taipuvatko sormeni krampaamatta silmukkojen tehtailuun.


Pääsin alkuun netissä olevan käsityösivuston Käspaikan avulla. Videot silmukoiden luomisesta, oikeasta ja nurjasta neuloksesta olivat kuin taivaan lahja minulle. Tuijotettuani videot muutamaan otteeseen aloitin kieli keskellä suuta. Neuloin ja purin, neuloin ja purin. Ja lopulta se alkoi pikku hiljaa sujua.



Jälkihän on vielä melko kaameaa ja suhteellisen hidastakin tämä on. Lisäksi minulla on vielä hirrrrmu paljon opittavaa, mutta on uskomattoman rauhoittavaa ja rentouttavaa keskittyä vain silmukoihin ja neuloksen jälkeen.

Olen auttamattomasti koukussa.

17 kommenttia:

  1. Tuosta se alkaa. Itse olen ollut aina huono käsitöissä. Mutta hyvien ohjeiden avulla ehkä jotain pienimuotoista voisin minäkin saada aikaseksi.

    VastaaPoista
  2. Oi, ja niin kauniilta tämä jälkikin näyttää!!! Minut opetti mummi neulomaan. Viime syksynä kun odotin Alisaa, niin neuloin hänelle valmiiksi 9 vuotta sitten aloittamani villapuseron, mikä oli tarkoitettu pojalleni. Inostuin niin, että neuloin Alisalle vielä toisenkin villapaidan ja pöksyt. ;) Sait minut taas ajattelemaan puikkoja ja lankaa...

    VastaaPoista
  3. Hyvä Minna :)! Pitäsiköhän munkin yrittää? Jos bambulangasta voi tehdä tiskirätin, niin ehkäpä sen kosteuden-imukyky-ominaisuus olisi käyttökelpoinen myös täällä ;)

    VastaaPoista
  4. Hienoa! Itsekin jäin koukkuun, tosin virkkuukoukkuun:-)

    Tiskirättiä jos teet niin kannattaa tehdä ilmavampi, jotta kuivuisi nopeammin. Ainakin minun versioissani on ollut ongelmia juuri kuivumisen kanssa. Tosin olen testannut vasta täysbambuversiota eli pitäisi vielä kokeilla ostamaani bambu-puuvillasekoitusta.

    On sinulla tunnelmalliset illat!

    VastaaPoista
  5. Mukavaa,että rohkeus
    potkaisi sinua perskuksille!!!=O)
    Siitä se puikkojen kilkuttelu alkaa!!!
    Varo hankkimasta rakkoja käsiisi.
    Minäkin haaveilen pienessä mielessäni,että joskus osaisin värkätä harmaasta langasta itselleni tumput,mutta minua ei ole rohkeus vielä potkinut,eikä nipistellyt...
    Virkkuukoukkuun olin koukussa muutaman tovin ja sen seurauksena syntyi monen monta kukkaa ja niistä hartiahuivi...
    Nyt voisin asennoitua väsäämään niitä mummoneliöitä ja saada aikaiseksi sohvalle iloisen ja kirjavahkon torkkupeiton...
    Vaan ne langat maksavat kyllä niin pirskutin paljon!!=O(
    Koukutusintoa sinulle!!!
    Näyttelehän aikaansaannoksiasi
    sitten ajallaan meille!!!

    VastaaPoista
  6. Jos osaisi kirjoittaa suomea,
    niin kirjoittaisi persuksille...
    mutta ehkä tuo perkuksille
    on naisellisempaa sorttia sitten!!!
    Rankasta lukihäröstäni huolimatta jatka neulomista oivallisin tuloksi!!!=O)
    Minä nostan nyt tämän perskukseni
    ja lähden
    siivoilemaan!!!!!

    VastaaPoista
  7. Hienoltahan tuo näyttää :)
    Täällä toinen koukussa oleva. Olisikin aikaa joskus virkata ja neuloa oikein urakalla!
    Hauska muuten se teidän iltama-ajatus :)

    VastaaPoista
  8. Tuhannet kiitokset kivoista, kannustavista kommenteistanne!

    Bullukat - tästä se alkaa :) alkuasetuksissa ollaan tosiaan ja tarkoitus on ainakin näin aluksi vain saada jotain pientä valmiiksi.

    Krista - voi kiitos, kiitos, kiitos :) hieman ryhmyläistä ja röpelöä se vielä on mutta kassotaan miten eukon käy. Hauskaa, jos sain sinutkin villittyä :)

    Raisaseni - nyt sulla on hyvää aikaa siellä kehitellä kaikkea mielekästä puuhaa maan ja taivaan väliltä :) harmi ettet ole meidän mukana Bitches Stitch'n illassa... ajatuksissamme olet kuitenkin!

    Vekarus - kiitos vinkistä. Tuo lörppö nurjaneuloksinen rievunalku on sitä bambulankaista tiskirätin alkua. Se on, heh, hyvin ilmava... :) Aloittelijan onkin aika haasteellista kutoa tuota pehmoista ja melko ohutta lankaa ja yrittää saada kaunista jäkeä aikaan :) Välillä kyllä iltojen tunnelmallisuus on kaukana kahden villiviikarin touhuja hidastellessa :)

    Katinkainen - kiva, kun tulit tänne käymään ja ilahduttamaan minua hauskalla kommentillasi. Perkuksille potkaisi tosiaan :) Virkkaus ei kyllä minulta luonnistu lainkaan. 8-vuotiaana sain käsityötunnilla kukkasesta sen keskirinkulan aikaiseksi... joten perustaidoissakin on "ihan pikkuinen" aukko :) saa nähdä riittäisikö rohkeus ja taidot pylväiden ja puolipylväiden tekoon. Kiitos rohkaisusta - esittelen, jos saan jotain esittelemisen arvoista valmiiksi :)

    Hanni - kiitos :) Sinulla on niin hienoja neliöitä ihanan värisiäkin :) talvi varmasti järjestää meille aikaa väkertämiseen. Ystävien kesken taitojen opiskelu ja ideoiden vaihto tulevat tarpeeseen :)

    Rentouttavaa perjantai-iltaa teille kaikille - viestinne tosiaan saivat hymyn huulilleni!

    VastaaPoista
  9. JESJES! Mainio juttu! Sit vaan rättiä rätin perään ja kohta jo neulot puseroa! Nautintoja lankojen parissa toivottelen! :)

    VastaaPoista
  10. Voih, kutominen ja virkkaaminen on niin kivoja harrastuksia. Itsellänikin on ollut nyt liian monen vuoden tauko. Tästäkin postauksesta saan varmasti lisää kipinää jatkaa harrastusta :))
    Kiva blogi sinulla, saanhan lisätä blogisi listalleni? :)
    Oikein hyvää syksyä sinulle käsitöiden parissa!

    VastaaPoista
  11. Satu - näin juuri, rättiä rätin perään - puseroon on tosin vielä valovuosien matka :)

    Anne - Niin ovat, leppoisaa ja mukavaa vastapainoa hektiseen arkeen :) Ilman muuta saat linkittää :) Kuulaita syyspäiviä myös sinulle!

    VastaaPoista
  12. Seikkailin blogien maailmassa ja päädyin sivuillesi. Kauniita kuvia. :)

    Eilinen kirpeä pakkasilma sai aikaan täälläkin syksyyn siirtymisen - takkatulta ja kynttilänvaloa. Myös kudinten esiinotto kävi mielessä. :)

    Mukavia syysiltoja sinulle!

    VastaaPoista
  13. Voit sitten opettaa mullekin sen villapaidan teon! ;D
    Sormet syyhyää täälläkin kovasti päästä aloittelemaan jotain projektia, olen ajatellut säärystimiä. Nähtäväksi jää riittääkö talvi niiden valmistumiseen.
    Kivaa lauantaita, huomenna nähdään! :)

    VastaaPoista
  14. Sunnuntaihuomenia!

    Onnenkuiskauksia - kivaa, kun blogiseikkailullasi pyörähdit tätä kautta ja jaksoit naputtaa kommentin. Täällä meilläpäin Vantaalla on myös ollut hyisiä aamuja. Tänä aamuna oltiin kyllä reippasti plussan puolella ja vettä vihmoi - oikein kunnon syyssää.

    Kiitos samoin, kauniita syyspäiviä myös sinulle :)

    Sari - joo, ehkä sitten eläkkeellä olen tuossa villapaitavaiheessa :) voidaan sitten ryppyisinä mummoina kutoa vierekkäin niitä villapaitoja - heh! Jotta sekin päivä koittaisi, niin ei muuta kuin puikot käteen ja säärystimiä kutomaan :)

    Iltapäivällä nähdään!


    Kotoisaa syysmyrskyn maustamaa sunnuntaipäivää kaikille teille, jotka piipahdatte täällä!

    VastaaPoista
  15. Onnea yritykselle, ihailen aina henkilöitä, jotka urheasti kohtaavat uusia haasteita. Sitäpaitsi, tuo jälkihän on mainiota, peset sen kerran niin on vimpanpäälle siloinen jälki.

    Muista puuhata jotain muuta sormijumpaksi välissä...

    VastaaPoista
  16. Valkoinen persilja!

    Tänne meinasi kommenttisi hautautua ja jäädä minulta huomaamatta - anteeksi

    Kiitos - tuo on kyllä täysin totta, että pesu hieman siloittaa jälkeä!

    Tämä on kyllä TÄYTTÄ riippuvaisuutta aiheuttavaa :D en oikein malttaisi mennä nukkumaankaan, kun haluaisin vain neuloa :)

    VastaaPoista
  17. Oih, hienostihan tuo etenee! Ihanaa kun nuoret immeiset kaivavat vanhat, koulussa aikoinaan opitut taitonsa esiin!

    bambu ei muuten ainakaan minusta ole helpointa neuloa, liukasta ja pehmeää ;)

    VastaaPoista