Pienen punaisen mökin huumaama

Takana viikonlopun mittainen juhannus mökillä.
Olen taas pienen punaisen mökin huumaama.



Ymmärrän hyvin, kuinka mieheni suku on viihtynyt siellä jo vuosikausia.

Mieheni isovanhempien vuonna 1952 itse rakentamassa hirsimökissä ei ole moderneja mukavuuksia. Hyvä niin.

Mökin seinällä muistona viime kesän mustikkapiirakan ohje.

Tänä vuonna aion ystävystyä todenteolla Porin Maijan kanssa.

Aloitan viime vuonna välillämme alkaneen orastavan ystävyyden lämmittelyn jollain helpolla kokeilulla, kuten tuolla perinteisellä mustikkapiirakalla, joka ei voi epäonnistua.



Nyt kuitenkin väliaikainen paluu kotiin. Kassien purkamista ja pyykkäystä + reilu viikko töitä.

Ja valmistautumista tulevaan, pidempään oloon pienessä punaisessa mökissä.



Kuvassa viime kesänä ompelemani pannumyssy, joka tuli kaupunkiin pesulle. Kuvassa myös Puumalan torin kirppispöydältä tänä aamuna ostetut haarukat ja veitset.

Ne pääsevät pian takaisin kotikulmilleen, muiden haarukka ja veitsivanhusten kavereiksi - pieneen punaiseen mökkiin.

Teetä ja sympatiaa

Edessä on kesän ensimmäinen mökkireissu.

Mökkielämän aloittamiseen valmistautuminen on perheessämme täysin oma taiteenlajinsa, joka sisältää useita koomisia piirteitä. Yksi niistä on se etten vieläkään, 33-vuoden iässä, osaa pakata järkevästi.

Varaan aina mukaan KAIKEN tarpeellisen ja mahdollisesti tarpeellisen. Vielä silloinkin auto käy jo pihalla, sullon viime tingassa haalittuja tarpeellisuuksia kaikenlaisiin pusseihin ja nyssäköihin. Lopputuloksena täysin turvoksiin ahdettu auto ja kaiken roinan tarpeellisuuden kyseenalaistava mies.

Opinkohan koskaan?
Luultavasti en...

Taidanpa siis ottaa rennosti ja olla armollinen itselleni.

Keitin kupin kirsikkayrttiteetä ja aloitan voimien keräämisen loppuviikon koitosta varten.

Kaunista ja rentouttavaa juhannusta!

Kuvien ihmiset, jotka ovat kerran eläneet

Olen vuosien saatossa haalinut ajan kellastamia valokuvia tuntemattomista ihmisistä ja paikoista. En tiedä miksi.

Jotain kiehtovaa niissä on. Niiden maaginen tunnelma pysäyttää.



Mitä kuvat kertovat niissä olevien henkilöiden elämästä ja ajasta, joka oli heille todellisuutta?

Tahtoisin kuulla heidän tarinansa...



Kokivatko he rakastamisen onnen?

Tunsivatko he itsensä rakastetuiksi?



Elivätkö he hyvän elämän?



Mikä oli heille tärkeää?



Mistä he unelmoivat?

Ruokaa sielulle ja ruumiille

Päätin perjantaina, että viikonloppuna hemmottelen itseäni.

Suunnittelin, että tee-se-itse hemmotteluviikonloppuni vaatisi vähintään herkullista ruokaa, koko perheen kiireetöntä yhdessäoloa, hiukan omaa aikaa ja mieltä piristäviä kaunistumisen täsmäiskuja.

Perjantai-illalla aloitin itseni paapomisen jalkahoidolla. Rentouttavaa... Mikä mielialalääke varpaiden lakkaus onkaan!

Lauantaiaamupäivällä oli vuorossa lyhyehköksi suunniteltu visiitti kirpputorille. Se venyikin useamman tunnin mittaiseksi hurmioksi. Paikka kun oli pullollaan aarteita, joiden taakse jättäminen olisi ollut anteeksiantamatonta.

Lopulta pakkasin kassiini vaikka mitä ihanaa ja "tarpeellista", mutta parhaat löytöni olivat kolme juuri hiljattain julkaistua kirjaa.

Huvilan hengessä (P. Lehtola, T. Parkkonen)
Taitava puutarhuri (R. Peltola, V. Koivu)
Päivän paras hetki aamiainen (S. Miettunen)

Etenkin huvilakirja oli täynnä henkeä salpaavia kuvia. Esittelyssä on kahdeksan kaunista ja persoonallista Hankolaishuvilaa. Kirja kertoo talojen ja niiden asujien tarinat.







(Myös kuopukseni kiinnostui kirjan annista)





Viipyilevät, tunnelmaa täynnä olevat kuvat epätyypillisistä, mutta hurmaavista suomalaiskodeista on ikuistanut Tomi Parkkonen.

Aivan mielettömän kaunis kirja. Sellainen, jonka tulen varmasti poimimaan käteeni aina uudestaan ja uudestaan. Maksoin siitä kirppiksellä suolaiset 8 euroa, mutta veikaan tätä kirjaa selaan ja ihastelen pitkään ja hartaasti.

Seuraavat aukeamat ovat Taitavasta puutarhurista, opastava, visuaalinen ja inspiroiva kirja - etenkin tälläiselle aloittelevalle puutarhurille kuin minä. Kirja sisältää havainnollisia vinkkejä kuinka lisätä kasveja juuri- ja varsipistokkaista.





Alla olevat kaksi kuvaa ovat Jukka Rapon Päivän paras hetki aamiainen -kirjasta.





Oma tee-se-itse-hemmotteluviikonloppuni jatkuu seuraavissa merkeissä:

Vankina neljän seinän sisällä

Pojat sairastavat.
Kolmatta päivää kuumeessa - kova yskä ja nuha.

Nuhakuumeiset 2v. ja 4v. = valvottuja öitä, jatkuvan nahistelun erotuomarointia, huomionkipeyttä, kilokaupalla nessua.

Illan kuumeenmittauksen tulokset näyttävät alammeko olla jo voiton puolella. Toivotaan. Äitiäkin uuvuttaa.

Varastin itselleni aikaa iltapäivällä kahvikupposen merkeissä.

Kuopukseni nenä ei ilmeisesti ole niin tukossa ettei haistaisi sokeria...

Hapsu hupsuilee

Koirallamme Putsilla (-Puti, Pusti, Pustikka, Vuti, Musti-) on muutamia täysin käsittämättömiä, mutta huvittavia tapoja.



Tämä hapsenkakkiainen (rakkaalla mummollani oli tapana kutsua vastaavalla nimellä harjaa vieroksuvia takkutukkaisia tyttärentyttäriään) toistaa samat huvittavat jutut päivästä ja vuodesta toiseen.

1) joka päivä ruokailun lähestyessä se tarkkailee keittiössä herkeämättä jokaista liikettäni paikalleen jähmettyneenä. Sillä siunatulla sekunnilla, kun käteni koskee rapisevaan ruokapussiin se juoksee nurkan taakse ja tulee syömään vasta erikseen kutsuttaessa/muiden poistuessa keittiöstä. Sama kaava joka päivä.

2) huvittavaa on myös seurata dramaattista reaktiota, jos lenkillä sen vatsakarvoihin takertuu mitätön roska tai oksa. Täysi halvaantuminen ja maahan kellahdus. Anovia avunpyyntökatseita.

3) itseoppinut ja intohimoinen hämähäkkiensyöjä.

4) yrittää pelotella kaikki ovelle uskaltavat vieraat haukkumala erittäin kovaäänisesti ja pitkään, örisee uhkaavasti. Samalla kiehnaa jaloissa ja heiluttaa häntää - ei kovin pelottavaa.







Rakas, pöhkö koiraystäväni.

Illan rauhallinen hetki

Normi maanantai. Juoksua paikasta toisen, myöhässä joka paikasta.

Tukka putkella töistä päiväkotiin,
päiväkodistä poikien kanssa kotiin syömään,
kotoa vauhdilla jalkapalloharjoituksiin,
harkoista ruokakauppaan,
kaupasta koiraa ulkoiluttamaan,
lenkiltä iltapalalle ja -pesulle.
Tämän jälkeen tainnuttamaan unten maille kahta auringon uuvuttamaa villikkoa.

HUH!

Talon vihdoin hiljennyttyä pujahdin koiran kanssa keräämään pyykkejä narulta ja koin euforian hetkiä viilentyvässä illassa puhtaan pyykin tuoksuessa.







Kottikärryt odottavat uskollisesti pihan nurkalla hetkeä, jolloin ne voivat olla hyödyksi. Toivottavasti se hetki on pian...